tiistai 31. toukokuuta 2005

HELPOTUS: Gradut tarkastukseen!

Aikataulutavoitteita on saattanut kaatua. Ihmissuhteet ovat kärsineet. Aikaa on tuhraantunut ja epäilyjä herännyt. Takaiskuja on koettu ja epävarmuutta siedetty. Kevään kruunaus on silti edessä. Yksi gradu on jo palautettu Kosken toimesta tarkastukseen. Toinen Kultakengän "viimeistä silausta" vaille valmis ja viikon loppuun mennessä palautettu. Kevään kruunaus on edessä. Gradujen hyväksyntää vailla. Yksi GP-gradu venyy syksyyn, mutta sen valmistuminen on koko gradupiirin asia. Piirin tuki on vankkaa sekä Kankaanpäälle että supportter-Heikkiselle viimeiseen rutistukseen. GRADUPIIRI!

sunnuntai 15. toukokuuta 2005

GP GOES ITALIA

06.05.2005-14.05.2005
Kolmasosa gradupiiristä käy valloittamassa Italian pahimman gradupaineen ja -stressin keskellä. GP supporttereina Kosken matkassa Kainulainen ja Rooman lähettiläs Kähkönen. KKK II otti ilon irti, il sole splende ja viini virtasi. Gradupiiri-kommentit matkasta tulossa erikoispainoksena. Matkalla kolmikko vietti aikaansa niin Euroopan vanhimmissa yliopistoissa kuin Suomen Akatemiassakin.

maanantai 2. toukokuuta 2005

Minna Canth sai paitansa

Kuva: SYL:n Juha Koskinen, vappupuhe ja Canth gradupiiripaidassaan.

Mitä Manta edellä, sitä Minna perässä. "1. epävirallisen lakkinsa ja myös paidan Manta sai vuonna 1908" (NYT-liite 29.4.05). Gradupiiri paidoitti Canthin varhain vappuaattona ennakkolupauksien mukaisesti. Kukaan ei pistänyt pahaksi, ei edes kulttuurilautakunnan kaverit, sillä paitahan istui Minnan päälle komiasti! Lopulta lakituskunnian GP:ltä JYY-cupissa vienyt Black Mamba repi paidan riekaleiksi. Miten väritön olisikaan lakitusseremonia ollut ilman GP:tä!